Kirje ystävälle

 Tämä on kirje ystävälle, joka katosi sateeseen.

Jos ei tahdo muistaa tai katsoa valokuvia, kun ne voisi yhtä hyvin polttaa. Jos ei tahdo katsoa sitä elokuvaa uudelleen ja uudelleen, jossa itket keskellä lumihankea ja jos on vaikeaa joskus nukahtaa niiden asioiden keskellä, muista, että sinulla on minut. Oveni ovat aina avoinna, kahvinkeittimeni on aina valmiina menemään päälle ja minä olen valmis kuuntelemaan, jos sinulla on jotain sanottavanasi. Ja jos tahdot keskellä yötä tulla luokseni, kun olet kävellyt lumisateessa jo monta kilometriä, voit koputtaa oveen. En ole täällä turhaan. Minä muistan sinut ja sinun kylmät kätesi. Muistan itkusi rappukäytävässä, kun olin viemässä roskia ja varmasti muistat, että itse aina välillä saatoin vaeltaa ovesi taa aivan samoin kuin sinä. Ja tarjosit olkapäätä, kun oli vaikeaa. Teimme omat albumimme uudelleen, ettei tarvitsisi katsoa kaljapulloja jokaisen valokuvan taustalla, vaikka ne ovat yhä siellä laatikoissa. Ja minusta se on mukavaa, kun on joku jolle kirjoittaa, vaikkei se enää ehkä ole sama asia.

Ja ehkä et edes lue kirjeitäni.

Tai saa niitä.

Minä kaipaan sinua.